Tämä kesä on kyllä mennyt kieltämättä aivan hirveällä vauhdilla. Tuntuu etten ole ehtinyt tekemään mitään. Tänä kesänä olin koko viikon Kaustisen folk musiikki festareilla kaverin perheen kanssa, kävin Qstockissa täällä Oulussa, kävin välillä kotona Rovaniemellä, olin ekaa kertaa lentokoneessa käydessäni päiväreissun Helsingissä, olin 4 päivää töissä ja tottakai vietin aikaa ystävieni kanssa ja nautin auringosta, uin ja pyöräilin.

Mahtui tähän kesään ei-niin-kivojakin juttuja. Vähän ennen juhannusta juoksin kotona Rovaniemellä ukona suoraan eteenpäin tasaisella maalla ehkä 3 metriä ja kuului, että NAPS.. No, nivelsiteethän ja lihanksen kiinnityskohta repesi samasta nilkasta, mistä ennen uutta vuottakin. Sehän oli keppeilyä pitkään ja vielä Qstockissakin oli toinen keppi mukana.. Vieläkään ei ole nilkka kunnossa, turvoksissa ja käveleminen yhtä tuskaa.. Ja toinen harmillinen juttu oli, että sunnuntaina joku pönttöpää varasti minun 3 kuukautta vanhan Jopon, joka oli kahdella lukolla lukittu. Voin kertoa, että kyllä harmitti, mutta onneksi mulla on laaja kotivakuutus, ja omavastuuosuuskin suht pieni! Tänään tuli sitten uusi Jopo, että pääsen koulussa kulkemaan, ja se onki sitten semmosella kettingillä lukossa, ettei luulis ihan heti tätä pyörää varastettavan!

Ja näin viimeisen lomapäivän kunniaksi laitan muutaman kesäkuvan!

Vesisateista huolimatta Qstockissa mahtava meno!

parasta oli lempibändini Klamydian keikka eturivistä! :)

Aivan ihana kahvila/myymälä Helsingissä

Toivon, että nyt syksyllä mulla tuli taas enemmän päivityksiä, mitä viime vuonna.. Viime vuosi meni aikalailla sairastellessa meidän koulun kosteusvaurion takia. Tänä vuonna olen sen takia kaksi jaksoa toisessa lukiossa ja toivottavasti se auttaisi ja saisi minut jaksamaan tekemään muutakin koulun lisäksi kuin nukkumaan :)